torstai 26. tammikuuta 2017

Herra Hakkaraisen talon mukulakivilattia

Minä ja Iina saimme tehtäväksi uudelleen maalata herra Hakkaraisen talon Koiramäen lapset kaupungissa- tilan lattian uudelleen. Lattia oli maalattu muistuttamaan Turun torin mukulakiviä, ja osa maalatuista kivistä oli kulunut pahoin.

"Paikoin kulunut"

Lattian kivien maalaamista ja värien sekoittelua ehdimme kokeilla maanantaina, ja lattian tuli olla valmis perjantaina ja viimeinen lakkakerros levittää viimeistään seuraavana maanantaina. Kevyt laskeutuminen joululomalta jäi kaukaiseksi haaveeksi. Tiistai aamuna kello kahdeksan saavuimme koululle, otimme mukaan Kiilto Safir lattialakkaa, Teknos-väripastaa, siveltimet, tyhjiä margariinirasioita, luonnonsieniä, sekoitustikkuja ja paperia. Toinen luonnonsienistä oli tikun nenässä, toinen ilman tikkua.

Ensimmäinen asia, jonka teimme talolle saavuttuamme, oli imurointi. Lattialla oli pientä irtoroskaa, pölyä ja hiuksia, jotka olisivat näyttäneet kurjalta lakan alla. Emme tosiaan käyttäneet C- tai ykköspohjaa pastan pohjana, vaan lattialakkaa. Koulussa olimme käyttäneet vesiohenteista Natura-lakkaa harjoitteluun. Tekniikka oli sama, mutta Natura oli hieman paksumpaa kuin Kiillon Safir. Värin tuli olla ruskeanharmaata, ja sävyttämiseen käytimme vihreää, sinistä, valkoista ja punaruskeaa Teknos-pastaa. Varjoihin lisäsimme myös hiukan rikinkeltaista ja mustaa. Imuroituamme tilan sävytimme ensimmäisen annoksen lakkaa.

Ensimmäinen lakkakerros oli kellertävän ruskeaa ja mimikoi hiekkaa. Levitimme sävytetyn lakan huoneen perältä alkaen töpöttäen luonnonsienillä. Huuhdottuamme sienet sävytimme lakan punaruskeaksi ja töpöttelimme toisen kerroksen hiekkaa. Näin lattia ei ollut liian yksiulotteinen ja sulautui jäljelle jääneisiin hyviin kohtiin paremmin.

Töpötetty lopputulos

Töpöttelyn jälkeen jakaannuimme ja otimme molemmat omat lakkakipot. Aloimme maalata uusia kiviä kellosepältä alkaen, Iina kohti herra Hakkaraisen teatteria ja minä kohti suutaria ja kauppaa. Totesimme lopulta, että kivet olivat kaikki enemmän tai vähemmän kuluineita, joten maalasimme kaikki. Ei ole mitään järkeä maalata osa lattiasta, jolloin lattia kuluu eri tahtia vanhojen ja uusien kivien kohdalta. Lopetimme päivän niin, että saisimme loput kivet pohjamaalattua seuraavana päivänä ja aloitettua valot.

Pohjaaalattuja kiviä töpötysten päällä

Valoja varten sekoitimme uuden värin kivien pohjaväristä, Safirista ja pastasta, ja sen pääsävy oli valkoinen. Kokeilimme eri tekniikoita hieman syrjäisemmässä oleviin kiviin, ja harjoitusten päälle maalasimme uuden kerroksen pohjamaalia. Isolla siveltimellä töpöttelemällä jälki oli liian voimakasta ja sienellä ei ollut tarpeeksi kontrollia, joten päädyimme dry brush- tekniikkaan pienellä siveltimellä. Tekniikassa siveltimessä on tuskin yhtään väriä ja se sivellään tai töpötellään halutulle pinnalle.


                                                     
Iina jatkoi vielä pohjamaalien kanssa, kun minä aloitin valojen maalaamisen suutarin luota. Etenimme molemmat kohti ovea mutta niin, että pääsimme kuitenkin ulos. Iina sai kivet valmiiksi ja sekoitti meille varjovärin. Hän myös keksi lapa-toisella-siveltimellä-kivelle-väriä-ja-töpötä-toisella- tekniikan. Varjojen kanssa kivet alkoivat todella muistuttaa kiviä. Iina alkoi töpötellä varjoja ja minä jatkoin valoja.

Vierekkäin varjoisia ja varjottomia kiviä

Torstaina jatkoimme töitämme, Iina varjoja ja minä valoja. Valot loppuun saatuani minäkin siirryin varjojen kimppuun. Koska siveltimemme olivat erilaisia, kivissä oli aidonoloista vaihtelua.
Kivet eteisessä
                                                        
Kivet valmiina suutarin luona



















Varjot saimme lopulta loppuun perjantaina, jolloin levitimme myös ensimmäisen kerroksen kirkasta lakkaa lattialle. Kerroksen tuli olla niin paksu, että lakka leviää itse tasaiseksi kerrokseksi etteivät siveltimen jäljet näy. Maanantaina levitimme viimeisen lakkakerroksen, joka sai rauhassa kuivua loppuviikon, ennen kuin Hakkaraisen talo avattiin jälleen vieraille.

Leviävää lakkaa


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti